lauantai 6. lokakuuta 2018

Koivisto / Saarenpään sulkulinnakkeen muistolaatta

Viikonloppu ja syksyiset pihatyöt painavat päälle. Jotainhan tässä pitää yrittää kotosallakin tehdä, ettei tuo emäntä rupea ihan laiskaksi haukkumaan. Pahaksi onneksi nuo puun lehdet eivät ole vielä kaikki pudonneet, joten edessä on vielä toinenkin pihatyösessio! No, eipä siinä sen kummempaa kun muuta tärkeää tässä ei oikeastaan olekaan. Toki SaiPan pelien seuraaminen vie oman aikansa ja hyvinhän nuo ovat pelanneet, eilinen tosin ei sykäyttänyt. No, onhan miehiä tippunut rivistä melkoisesti. 

Onneksi minullekin on tippunut lukijoiden lähettämiä valokuvia, jotta pääsen niitä julkaisemaan. Ehkä eniten kuvia olen saanut Kataisen Antilta, jonka kuvilla mennään eteenpäin tänäänkin. Nyt vuorossa on Suomenlahden saarella Koivistonsaarella sijainneen entisen tykkipatteriston muistolaatta. 
Saarenpään sulkulinnakkeen muistolaatta (Kuva Antti Katainen)

Täällä Rannikkotykistörykmentti 2 osallistui niin talvi- kuin jatkosodankin taisteluihin päätehtävänään estää vihollislaivaston eteneminen Viipurinlahdelle. Saarenpään linnake sijaitsi siis Koivistonsaarella. Sen varustukseen kuului kuusi 254mm ja kaksi 152mm kanuunaa. Tällä arsenaalilla rannikkotykistö osallistui taistelulaiva Maratin kanssa yhteiseen taisteluun 19.12.1939. Todennäköisesti tykistön tuli osui aluksen perään ja se vetäytyi pois. Lopun aikaa tykistö avusti pääasemassa taistelleita miehiä, kunnes käsky vetäytyä saapui saarenpäähän. Tuo päivä oli 23.2.1940.

Linnoituksen säilyneisiin betonirakenteisiin kiinnitettiin RTR2 perinnetoimikunnan puolesta 29.5.1996 muistolaatta täällä taistelleiden muistoksi.
Toinen kuva samasta laatasta (Kuva Johanna Pakola)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita