tiistai 15. tammikuuta 2019

Kivennapa / Uuden hautausmaan muistomerkki

Tällä kertaa siirrytään Karjalan kannaksen Kivennavalle. Kyseisen paikkakunnan kirkon mäen muistomerkit olen esitellyt jo aiemmin, mutta kun paikalla käydessä tämä kohde unohtui. No, kaatosateellakin oli oma merkityksensä.... Lisäksi tiesin, että tulen liikkumaan täällä päin vielä moneen kertaan, niin pitihän se pysähtyä täällä 5.7.2018, kun palasin poikani kanssa Pietarista Futiksen MM-kisoista kotio. Näkipähän poikani samalla kertaa vähän suomalaista historiaa Kivennavalla.
Kivennavan uuden hautausmaan muistomerkki 5.7.2018

Kyseessä on Kivennavan uuden hautausmaan muistomerkki kilometrin päässä kirkonmäeltä. Tänne Kivennapaseura ry. on paljastanut muistomerkin, joka kertoo paikan suomalaisesta historiasta. Kyseisellä paikalla sijaitsi hautausmaa, jonka toiminta alkoi vuonna 1916 ja viimeiset suomalaiset haudattiin hautuumaahan kesällä 1944. Perinteiseen tapaan muistomerkki on kaiverrettu isoon luonnonkiveen. Kivessä on teksti kahdella kielellä ja siinä on myös kartta, joka kertoo hautausmaan paikan. Se onkin helppo hahmottaa tienristeyksen takia.
Valkoinen teksti näkyy muistomerkissä hyvin....

Itse en käynyt hautausmaalla kävelemässä, vaan tyydyin nappaamaan kuvat muistomerkistä. Toivottavasti joku lukijoista osaisi vielä kertoa, koska muistomerkki on paljastettu?

1 kommentti:

  1. Kovasti tuttu paikka miulle. Vanhempani olivat kivennapalaisia, mummoni haudattu tälle ns. Uudelle eli Kankaan hautausmaalle. Yritin etsiä tietoa Kivennapaseuran pöytäkirjoista muistokiven pystytysvuotta, mutta en vielä ainakaan tarkkaa tietoa löytänyt. Vuonna 1997 sen pystyttämistä on suunniteltu, Pystytysvuosi saattaa olla 1998, silloin merkittiin vanhan kirkon paikan ja hautausmaan aluetta merkkikivin, sekä sankarihautausmaan aluetta. Saattaisi olla tuokin saman vuonna. Yritän vielä kaivaa, josko oikea vuosi löytyisi.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita