sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Lappeenranta / Lappeenrannan Konepaja OY*

Sain eilisiltana muutaman sähköpostiviestin, joissa oltiin tyytyväisiä eilisestä julkaisusta. Kirjoittajat olivat viettäneet siellä juhannusjuhlia joskus 1950-luvulla. Harmittelivat kovasti paikan nykyistä rappiotilaa. Onneksi sitten tuli julkaistua nuokin kuvat, mitkä aioin poistaa ilman käyttöä. Tänään mennäänkin sitten samalla linjalla. Vuorossa kohde, josta en paljoakaan tiedä, enkä koskaan aikonut edes ottaa selvää! Kertokaa te minulle, jos teillä on parempaa tietoa.

Nykyisen pörssiyhtiö Outotecin, entisen Laroxin, tehdasalueelta löytyy vielä jäänteitä Lappeenrannan Konepaja OY:n toiminnasta. Muutama betonitiilistä rakennettu tehdashalli on vielä muistona aiemmasta toiminnasta, joihin aloitteleva yritys Larox OY muutti vuonna 1977 jatkamaan Lappeenrannan Konepajan toimintaa. Sitä en osaa sanoa olivatko tilat olleet tyhjillään kuinka kauan? Sen verran täällä Lappeenrannassa ollaan kuitenkin säästäväisiä, että tilat näyttävät olevan yhä hyötykäytössä. Näin Lappeenrannan Konepajan historia jatkuu. Valitettavasti ottamani kuvat ovat huonoja, mutta kun alue on vartioitu tehdasalue. Sinne ei Willimiehelläkään ole lupa mennä.
Entinen Lappeenrannan Konepaja Oy

Lisäksi alueelta löytyy entisen Laroxin edustustilaksi muuttama vanha hirsinen rakennus. Siihen en osaa sanoa, että missä käytössä se tällä hetkellä on. Tämä aumakattoinen rakennus on vuodelta 1898 ja siihen on tehty muutoksia vuosina 1901, 1931 ja 2002, jolloin se muutettiin edustustilaksi. Tänne olisi hienoa päästä joskus tutustumaan. 
Entisen Larox Oy:n edustustila

Toivotaan, että joku osaisi kertoa tuosta konepajasta jotain. Edes sen, milloin se on ollut toiminnassa.

Laitan tuohon alle vielä mielestäni erinomaisen yritysesittelyvideon, missä Outotec Oyj kertoo toiminnastaan, missä otetaan huomioon kestävä kehitys. Älkää antako englanninkielen hämätä, koska asia selviää loistavasti piirrosten avulla. Willimies ainakin vakuuttui tämän nykyisen Lappeenrannan Konepajan perinteen jatkajan ympäristöarvoista. Kannattaa kurkata!
                                          Outotec Oyj:n esittelyvideo 

Päivitys: Lappeenrannan Konepaja Oy:n tarina saa nyt katkoa. Alkuperäisen tarinan lukaisemalla huomaatte, ettei meillä ollut edes aikomusta tehdä tästä tarinaa, mutta tässä sitä ollaan! Palautetta aiheesta on tullut ja yhteydenottoja, jotka saattavat keväämmällä johtaa vierailuun täällä Nykyisen Outotec OYJ:n tehdasalueella. Mutta nyt ei puhuta Outotecista vaan päivitetään Lappeenrannan Konepajan historiaa, jotka ovat tuolla kommenteissa. Täältä ne kuitenkin tulevat kaiketi useammin luetuiksi.

Ihan ensimmäiseksi Willimiehen on tunnustettava, etten ole vieläkään vilkaissut Laroxin historiakirjaa "Soramontulta maailmanääriin", missä käsitellään alueen teollisuuden historiaa. Niinpä tyrkkään tuolta kommenteista löytyvän historiaselvityksen, mikä kattaa koko alueen teollisuustoiminnan. Se juontaa juurensa aina vuoteen 1886, jolloin insinööri Wilhelm Grönlund perusti Paldon kaupunginosaan tontille nro 1 ensimmäisen konepajan. Tämän jälkeen omistaja vaihtui useasti. 1901 insinööri Ferdinand Hisinger, 1902 merikapteeni George E.Forssell ja 1907 insinööri Carl Uno Forssell.

Tämän jälkeen konepaja siirtyi 9.10.1918 Kusti Lappalaisen ja Janne Pitkänen. Samassa yhteydessä nimeksi muuttui Lappeenrannan Konepaja Lappalainen & Pitkänen. Tämä ei kuitenkaan ollut ostajien ensimmäinen liiketoimi, vaan he olivat aiemmin perustaneet laivankorjaustelakan Taipalsaarelle. Telakasta on vielä muistona muistokivi, jonka Willimiehet aikovat jossain vaiheessa keväällä käydä kuvaamassa, vaikka se onkin naapurikunnan puolella.

Seuraavat muutokset tapahtuivat vuonna 1937, jolloin yritys muutettiin osakeyhtiöksi. Vuonna 1969 diplomi-insinööri Eino Erkko tuli toiminnanjohtajaksi ja omistajasuvut alkoivat myydä osakkeitaan hänelle. Vuonna 1977 yritys muutti nimensä Larox Oy.

Samalla teollisuusalueella on siis toiminta jatkunut katkeamattomana vuodesta 1886 asti ja jatkuu tulevaisuudessakin. Nimet vaihtuu ja omistajat, mutta teollisuusalueen rakennuskanta on osin samaa kuin Lappeenrannan Konepaja OY:n aikana. Omassa kuvassani oli ns."makkaratehdas", mikä toimi levyosaston hallina sotien jälkeen. 

Konepajan suvun edustaja Into Pitkänen on myös kirjoittanut julkaisemattomaksi jääneen historian, Rautakourien tarina 1886-1986. Tätä teosta minulle tarjottiin luettavaksi, mutta sen aika koittanee joskus myöhemmin. Ensi vuodesta tulee nimittäin kiireinen! 

Vaikka minä en tällä erää pysty paneutumaan Lappeenrannan Konepajan historiaan, niin te aiheesta kiinnostuneet voitte tehdä niin. Laroxin historia käy edeltäjien vaiheita läpi ja kaupunginarkistosta löytyy kuulemma 1,5 hyllymetriä arkistoitua materiaalia!

7 kommenttia:

  1. Katos, nappasit autostani kuvan...

    Ota yhteyttä jos haluat niin saat kunnon kiertokäynnin alueella ettei tarvii ilman lupia liikuskella.

    Mainitaan vielä että Laroxin historiasta on laadittu jopa erinomainen kirja nimeltä Soramontulta maailmanääriin, käännetty englanniksi nimellä From the sandpit to the far reaches of the world :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, melkoinen yhteensattuma tuo autosi kuvaan joutuminen!

      Kurkkasin juuri, että kirjastosta näyttää löytyvän tuo Laroxin kirja. Pitänee joskus paremmalla ajalla tutustua.

      Tuo kiertokäynti kuulostaa ihan mukavalta hommalta ja sitä voisi harkita joskus keväämmällä. Kiitokset tarjouksesta jo näin etukäteen.

      T.Jukka

      Poista
    2. Tervehdys!
      Ensin sinun kysymykseen koneppajatoiminnasta nykyisessä Outotecin paikalla.
      Lappeenrannan ensimmäinen konepaja perustettiin Paldon kaupunginosaan tontille no 1 vuonna 1886! Sen perusti ins. Wilhelm Grönlund.
      Vuonna 1901 koneppajan osti ins Ferdinand Hisinger.
      Vuonna 1902 merikapteenin Georg E Forssell.
      Vuonna 1907 konepajan osti ins. Garl Uno Forssell
      Vuonna 1918 lokakuun 9 päivänä koneppajan ostivat Kusti Lappalainen ja Janne Pitkänen nimeksi tuli Lappeenrannan Koneppaja Lappalainen & Pitkänen.
      Vuonna 1937 Lappeenrannan Konepaja muutettiin osakeyhtiöksi. Koneppajaa johti tehtailijat Kusti Lappalainen ja Janne Pitkänen.
      Vuonna 1969 dipl.ins. Eino Erkko valittiin toiminnanjohtajaksi ja suvut Lappalainen ja Pitkänen alkoivat myydä osakkeitaan hänelle.
      Tässä karkeasti Lappeenrannan ensimmäisen konepajan synnystä. Toiminta konepajana jatkunut katkeamattomana tähän päivään asti omistus/nimi vaan vaihtunut.
      Vuonna 1977 Lappeenrannan Konepaja nimi vaihtui Larox Oyksi.

      Kuvasi on vanhasta makkaratehtaasta. Siinä myös oli konepajan yksi levyverstas, mutta viralliset konepajan rakennukset edelleen valtaosin käytössä alueella edelleen.

      Lappeenrannan arkistossa on 1,5 hyllymetriä Lappeenrannan Konepajan historiaa.

      Minulta löytyy Intopitkäsen kokoama historia Rautakourien tarina 1886-1986. Olin konepajalla myös itse töissä 14 v.

      Laroxsin historia minkä Nuutti Vartiainen teetti on Laxoksin historia, missä sivujuonena käsitellään sitä alkuperäistä konepajaa 1886-1977 eli 91 vuotta!
      kari lappalainen
      ainonkatu 37
      53100 lappeenranta
      0400558925

      Poista
  2. Hei
    hyvä Kari,kun jatkoit Konepajan juttua.
    Nämä meidän isoisämmehän aloittivat laivan korjaustelakalla,jonka he perustivat Taipalsaarelle siihe entisen campingalueen paikalle.
    Siinä nykysten Grillikatoksen vieressä on telakan perustamisen muistokivi
    ankkureineen,jossa teksti perustamisesta löytyy.Sitten 1918 kumppanukset ostivat forsselin Konepajan
    Terveisin kaima Kari Pitkänen
    PS olin siellä Konepajalla ammattimiesten opissa tekniikan harjoittelijana
    kesäisin ja pyhinä vuosien 1958-1965välisenä aikana.

    VastaaPoista
  3. Jos kenellä, niin Karilla löytyy tosiaan matskua. Täytyy jokin kerta käydä katsomassa sitä Lappeenrannan arkistossa, josta löytyy myös mm. ilmakuvia. Kun saavut kotiin reissulta, niin näytäppä jokin kerran sitä lappeenrannan konepajan historiikkia. Jussi Sirkiä, Leirin ja Pallon asukasyhdistyksen pj.

    VastaaPoista
  4. Insinööri Georg E. Forsell ja Ruttoisten telakalla rakennettiin vuonna 1904 höyryhinaaja raudasta ja rautapanttereilla n. 180 hv höyrykoneella p 21,50 m, koneruuman pituus 9,84, bruttomäärä 120,03 3m. Laiva merkittiin Lappeenrannan laivarekisteriin n:o 194 ja v. 1906 Wiipuriin, jolloin sen osti ruotsalainen J. A. Collin, Lamposaaren sahanperustaja, 1911 WAHL. Collin osti myös v. 1906 kaksi rautaista sisaralusta, eli niputtajaa ko.konepajalta.
    Tiedoksi, ellei sitten ole.. MR Yt.Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan..

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita