Nyt on maailmankirjat sekaisin....olen saanut kaksi vakavasti otettavaa uutta kilpailijaa blogirintamalla! Omat oppilaani ovat innostuneet bloggaajiksi, mikä on mielestäni erittäin mukava juttu, etenkin kun eivät esittele muistomerkkejä vanhan ja jo kalkkeutuneen opettajansa tavoin. Siksipä voin kehuakin näiden tyttöjen työnjälkeä ja toivoa, että käytte kurkkamassa ruokablogi Keittiön kuningattaret ja lifestylesta kertovaa Three girls Three diaries blogeja. Itse en tarvitse liikunnallisia harrastuksia, mutta jokusen paakkelsin saatan tehdä tyttöjen ohjeen mukaan. Osallistukaa tekin!
 |
| Yleisnäkymä Sorvalin hautausmaalta |
Kunnon kilapiluhenkeä on myös ylihuomisessa henkilökohtaisessa Via Dolorosassa, koska metsuri saapuu pihallemme kaatamaan puita. Veikkaan vahvasti, että kun huidon ylihuomenna moottorisahan kanssa puita pätkiksi, niin olen niin maan perusteellisen kipiä! Toisaalta savotta jatkuu useamman päivän ajan, koska pakkohan se on ne puut saada vielä pätkittyä ja kirveellekin tulee töitä. Uskoisin, että kun kaikki puut on pilkottu ja kasattu puuliiteriin, niin kevät on jo pitkällä. Toisaalta saapahan kroppani kunnolla kyytiä, joten ehkä Lykynlammen portaissa pärjään paremmin. Tavoitehan ei ole sen kummempi kuin hakata assistentti Pirhonen....siihen uskon pystyväni kesäkuun alussa.
 |
| Aluetta on kohdeltu kovalla kädellä |
 |
| Jäänteitä menneisyydestä |
 |
| Kasa hautakiviä |
 |
| Alue on täynnä kiviä |
 |
| Tätä on kunnostettu |
Jos minulla on edessäni Via Dolorosa, niin samaa voi sanoa tämän kertaisesta kohteestani Sorvalin hautausmaasta. Sekin on kokenut kovia ja silti se uhmaa vieläkin aikaa ja upealla tavalla uhmaakin. Sen historia juontaa juurensa aina vuoteen 1772, jolloin Venäjän senaatti kielsi kirkkojen lattioiden alle hautaamisen. Tämän seurauksena Viipuriin perustettiin hautausmaita, kuten Sorvalin hautausmaa vuonna 1798.
 |
| Tien alta on puskettu kiviä edestä....samoin aitakin on osittain kadonnut |
 |
| Jotain vanhaakin on jäljellä |
 |
| pengerrystä |
Vuonna 1801 suoritettiin Sorvalin alueella hautausmaan lohkominen, jolloin alue jaettiin eri kieli- ja uskontoryhmien kesken. Ortodoksinen alue oli suurin ja luterilaisia seurakuntia oli kaikkiaan neljä kappaletta. Ne sijaitsivat pohjoisosissa seuraavassa järjestyksessä etelästä pohjoiseen. eteläisimpänä ruotsalainen seurakunta, sitten suomalaiset maalaisseurakunta ja tuomioseurakunta sekä viimeisenä saksalais-ruotsalainen seurakunta. Alueella sijaitsi myöskin juutalainen ja muslimihautausmaa.
 |
| Hautausmaa on saanut oman muistomerkkinsä |
 |
| Enkeleitä tämä paikka kaipaakin |
Aluetta piti laajentaa jo 1800-luvun puolivälissä, jolloin alueelle rakennettiin kokoontumistupa sekä ruumiinavaushuone. Lisäksi puusta rakennettu Neitsyt Marian kuoleman muiston kirkko rakennettiin 1800-luvun lopulla keskelle ortodoksista aluetta. Näiden lisäksi alueella sijaitsi myös hautakiviveistämö.
 |
| Hackmaneilla oli täällä upea hauta-alue |
Tultaessa 1900-luvulle suomalaisten osuus kasvoi Viipurissa huomattavasti ja hautausmaa-aluetta laajennettiin Otto Meurmanin suunnitelmien mukaisesti rantaan päin, mutta niitä ei hyödynnetty hautauksissa ennen jatkosodan loppua. Sen sijaan Sorvalin alue koki ensimmäisen massiivisen tuhon välirauhan aikana, jolloin venäläiset tyhjensivät alueen hautaristit, metalliset aidat ja muistolaatat metallin takia. Ehkä raudasta oli huutava pula talvisodan jälkeisessä Viipurissa? Lisäksi innokkaat sotilaat kaivoivat kenttälapioilla hautoja auki etsiessään koruja ja arvometallia haudoista. Ehkei heille kukaan ollut kertonut, että luterilaiset hautasivat vainajansa ilman esineitä!
 |
| Otsakorven muistomerkki on kunnostettu |
 |
| Komea veistos |
 |
| Hivenen kesäisempänä sama veistos |
Jatkosodan aikana suomalaiset hautasivat vainajiaan Sorvalin hautausmaalle ja viimeinen hautaus on kirjattu päivämäärälle 11.6.1944 eli pari päivää neuvostoliittolaisten suurhyökkäyksen jälkeen. Tämän jälkeen alueella alkoi hiljainen hetki, koska alue hylättiin ja suomalainen historia pyrittiin hävittämään alueen uusien asukkaiden mielistä. Se mikä hautausmaasta oli jäljellä katosi pikkuhiljaa paikallisten ihmisten kotipuutarhoihin koristeiksi ja viranomaisten taholta alueen aidan muurikiviä ja hautakiviä käytettiin siltojen ja rakennusten perustuksissa.
1960-luvulla alueen ohi kulkevaa tietä levennettiin uudelle sillalle ja samalla puskettiin hautakiviä ja aitaa yhdeksi röykkiöksi. Tuolloin hautausmaan portit ja käytävät katosivat sekä samalla myös alueen kasvillisuuden annettiin villiintyä, mikä piilotti loput alueesta. Vielä niinkin myöhään kuin 1980-luvulla alueelta löytyneitä hautakiviä sahattiin kahtia ja toimitettiin uusiokäyttöön Moskovaan ja Tallinaan. Surullista mutta totta!
Nyt kun aluetta on suomalaisten toimesta raivattu ja kunnostettu, niin osa Sorvalin loistosta on palannut kaikkien nähtäväksi, kunhan vaan mahdollisimman moni suomalainen vaivautuisi pysähtymään tien varteen ja kävisi tutkimassa maamme menneisyytä, mitä talkooporukat ovat silmiemme eteen loihtineet! Sääli, että useimmat meistä hurauttavat ohitse ja heiltä jää näkemättä Hackmanien, Otsakorven ja Jaakko Häklin muistomerkit. Ne olisivat ihan oikeasti näkemisen arvoiset... Unohtaa ei sovi myöskään ensimmäisenä kuolleen suomalaisen olympiavoittajan Oskar Frimanin hautamuistomerkkiä, minkä olen esitellyt jo aiemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat aina tervetulleita