maanantai 18. kesäkuuta 2018

Kotka / Hans Gutzeitin patsas

Aikamoinen urheilumatka takana Laatokan Karjalaan. Mukava reissuhan tuo oli, mutta samalla myös hemmetin rankka ilmastoimattomalla Lada Nivalla. Onneksi selvittiin ilman pahempia haavereita ja jokunen monumenttikin saatiin kuvattua. Sehän se kaiketi olikin matkan perimmäinen tarkoituskin. Toki toverillinen yhdessäolo Karjalan luonnon rauhassa oli myös yksi kestävistä teemoistamme. Se mitä saimme aikaiseksi, olisi tarkoitus julkaista vielä tämän kesän aikana matkakertomuksena täällä blogissa, kunhan ensin mietin, että tarjoaisinko kertomusta jollekin lehdelle palkkiota vastaan...
Hans Gutzeitin muistomerkki

Paikallinen pursiseuran rakennus

Gutzeit ja Naja reliefissä

Aikamoinen sälli oli myös Norjasta Kotkaan muuttanut Hans Gutzeit, joka laittoi aikanaan vauhtia Kotkan talouselämään perustamalla ison höyrysahan. Eihän se ensimmäinen ollut, mutta tästähän seurasi jotain suurta, kuten lukuisten fuusioiden kautta kasvanut nykyjälkeläinen Stora Enso nimelläänkin kertoo. Vaan mitä muuta Hans Gutzeit sai aikaan?
Laatta taustapuolella

Ilmeisesti norjalaisena Gutzeit oli saanut kipinän purjehtimiseen jo äidinmaidossaan, koska heti Kotkaan saapuessaan hän hankki uuden kilpakäyttöön tarkoitetun purjeveneen, Najan. Tämän veneen kilpailumatkoista katsotaan purjehduskilpailuiden alkaneen kotkan alueella ja ne huipentuivat 1888 Kotkan pursiseuran perustamiseen. Ilmeisesti Gutzeit oli seuraa perustamassa, koska purjehdusseura on oikein patsaan pystyttänyt vuonna 1999 tälle merkittävälle miehelle paikallisen pursiseuran edustalle.
Lähikuva

Patsaan suunnitteli ja toteutti Markku Hirvelä. Sponsorit ja muut tukijat selviävät valokuvista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita