torstai 21. kesäkuuta 2018

Kotka / Vapaa-ajattelijoiden hautausmaa

Willimies ei kuulu kirkkoon, eikä mihinkään muuhunkaan uskonnolliseen ryhmään. Otin vapauden ajatella omilla aivoillani ja tein jo vuosia takaperin kyseisen ratkaisun. Missään vaiheessa en ole katunut, mutta muutaman kerran on hädän hetkellä käynyt mielessä, ettei se kai olisi pahitteeksi saada apua tai ainakin toivoa jostain korkeuksista. Lieneekö ikääntyminen alkanut pehmittämään päätäni?
Vapaa-ajattelijoiden hautausmaan portti

Laatta portin pielessä kertoo paikasta

Kotkassa on vuosikymmenien aikana ollut lukuisia vapaa-ajattelijoita

Kotkassa sen sijaan on kaltaisilleni ihmisille perustettu aikoinaan jopa oma hautausmaa! Vuonna 1929 perustettu Kotkan vapaa-ajattelijat ry ylläpitää omaa tunnustuksetonta hautausmaata Kotkan Parikalla. Tänne ei kukaan saa pystyttää minkäänlaista uskonnollisia symboleja. Kyseinen hautausmaa on tarkoitettu ainoastaan uskonnottomille tai uskontokuntiin kuulumattomille vainajille. 
Ajatuksen vapauden puolesta

Alue on komea

Olen täsmälleen samaa mieltä....

Vapaa-ajattelijoiden katsomuksellinen perusta on tieteeseen perustuva uskonnoton todellisuuskäsitys. En ole vastaavaan törmännyt retkilläni, mutta ajatushan on aivan hemmetin hieno. Vielä kun hautausmaalle on yhdistyksen toimesta pystytetty oma muistomerkki, niin olen liki valmis ryhtymään jäseneksi....no, pitääköhän olla kotkalainen? Se olisi jo vähän liikaa pyydetty etelä-karjalaiselta. 

1 kommentti:

  1. *Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi*
    (Apostolien teot 16:31)

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita