tiistai 26. kesäkuuta 2018

Kotka / Höyterin kalmisto

Joskus kesällä 2016 Willimies ladyineen oli kuvausreissulla Kotkassa ja pitkän päivän viimeiseksi kohteeksi jäi Höyterin kalmisto. Pitkän päivän jälkeen paukut ei enää riittäneet tutkia tätä aluetta kokonaisuudessaan, joten ehkä käymme tutustumassa siihen kenties myöhemmin vielä uudestaankin? Toki blogin kohdealueella on vielä paljon paikkoja, joissa pitäisi käydä, joten voihan se olla ettemme koskaan palaa Höyterin kalmistoalueelle...
Yksi hiidenkiukaista....on siinä melkoisesti kiviä!

Mikä tämä paikka sitten oikein on? Kyseessä on Kotkan Östringinlahden pohjukassa sijaitseva alue, missä on lukuisia pronssikautisia kiviröykkiöitä. Kokonaisuudessaan alueella on röykkiöitä melkoisesti. Täältä löytyy 13 hiidenkiuasta, suorakaiteen mallinen kivilatomus ja neljä todennäköisesti laivalatomusta, mutta asia ei ole ilmeisesti aivan selvä. Sijainniltaan osa sijaitsee nykyisin korkealla kalliolla, mutta pronssikaudella 1500-500 eaa ne ovat sijainneet rantaviivan läheisyydessä. Niiltä onkin ollut hyvä näkyvyys merelle ja päinvastoin. 
Tätä laattaa kannattaa uskoa

Willilady katselee meren suuntaan

3000 vuotta ei ole saanut kiviä vielä kokonaisuudessaan sammaloitumaan

Kohteemme oli aivan tien laidassa

Aluetta on tutkittu vuodesta 1947 lähtien ja aluetta on myös siistitty vuosien saatossa. Silti me onnistuimme osumaan tienvieressä sijaitsevalla hiidenkiukaalle, joka oli melkoisen ryteikön keskellä. Koska näissä tutkimuksissa löytyi ihmisen luita, niin paikka pääteltiin kalmistoksi. Tutkimuksissa on myös löydetty yhdestä kenties jo vuosisatoja takaperin ryöstetystä haudasta pronssinen nappi, mikä oli ilmeisesti jäänyt ryöstäjiltä huomaamatta. Nappi viittasi Tanskan suuntaan, mutta on voinut kulkeutua muutenkin Suomen alueelle. Kauppaahan on aina käyty...

Alue on valtakunnallisesti merkittävä muinaisjäännöskohde ja mielestäni tutustumisen arvoinen meille kaikille

1 kommentti:

  1. läheisen pururadan varrella on pari selkeämpää röykkiötä josta toisesta löytyi se pronssinappi. Vieressä on myös infotaulu jossa kuva napista.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita