tiistai 13. elokuuta 2019

Harlu / Sankarivainajien muistomerkki

Hiidenselkä jäi taakse ja edessä olisi enää kaksi kohdetta, jotka onneksi sijaitsivat samalla hautausmaalla. Kyseessä oli Harlun Pyyrlammin hautausmaa ja sinne suuntasimme aivan massiivisessa kaatosateessa. Elättelimme toiveita, että se menisi matkan aikana ohitse, mutta ei mennyt! Kohteet olisi nytkin kuvattava vauhdikkaasti ja toivottava, että tekstistä saisi kuvasta selvää. No, se ei onnistunut!
Harlun sankarivainajien muistomerkki

Kivi on suojattu pienellä aitauksella

Nousimme aluksi Pyyrlammin hautausmaalle nousevaa tietä ylöspäin, joka erään matkakauvauksen mukaan oliajokelvoton, ja laitoimme Volvon parkkiin. Sateisen ikkunan läpi häämöttikin sankarivainajien muistomerkki, mikä on paljastettu harlulaisten toimesta vuonna 1996. 

Näkyyhän tuo teksti jotenkin, kuten kuvaajakin


Muistomerkki muistuttaa muodoltaan kontrabassoa ja sen materiaalinaon käytetty musta graniittia, joka on hiottu etupuolelta. Sen teksti on lyhyt ja ytimekäs:"Harlun sankarivainajien muistolle 1939 - 1944". Sama teksti tietysti myös venäjänkielellä. Valitettavasti teksti ei vaan näy yhdessäkään otoksessani sateen takia....     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita