sunnuntai 4. elokuuta 2019

Syskysalmi / Pyhän Hermannin skiitta

Blogin kohteet vähenevät huimaa vauhtia, mutta pakkohan se on tunnustaa, että pari pahaa puutetta blogiini tulee jäämään. Monta kohdetta varmasti jää esittelemättä, koska en vaan ole päässyt itsee paikalle tai saanut niistä kuvia. Toki jonkun verran on sellaisiakin kohteita, joista en vaan tiedä mitään.....ainakaan vielä. Vaikka blogini tämän vuoden aikana tuleekin päätökseen, niin aion kyllä jatkaa kohteiden etsintää ja valokuvaamista, kunhan saan uusia kohteita tietooni. Aktiivisen päivittämisen aika loppuu kyllä tähän vuoteen. Jatkossa uusia kohteita tulee siis säännöllisen epäsäännöllisesti.

Niin, mainitsin tuossa pari isoa puutetta, jotka blogiini tulee jäämään. Kyseessä ovat Valamon ja Konevitsan luostarit, joihin en vaan ole ehtinyt. Niidenkin aika tulee joskus myöhemmin, kunhan käyn niissä vierailulla. Toivottavasti jo kesällä 2020! Tarkoitukseni oli tänä vuonna vierailla Valamossa, mutta aina kaikki ei mene kuin Strömsössä, ei tälläkään kertaa.

Valamon luostari on kuitenkin tänään esillä, koska seuraava kohteemme toukokuussa tekemästämme roadtripistä oli Syskysalmella sijaitseva pyhän Hermannin skiitta eli Valamon sivuluostari. Matka tuonne Laatokan rantamille skiitalle oli pölyinen, mutta mitäpä siitä, kun saisin taas yhden kohteen kuvattua blogiani varten! Tosin suurta intohimoa tämä kohde ei etukäteen aiheuttanut, koska paikalla olisi vain yksi rämähtänyt kirkko lisää, joka on vuosikymmeniä ollut vailla huolenpitoa. No, ainahan sitä voi erehtyä!
Pyhän Hermannin skiittaa ollaan kunnostamassa!!!

Sisäänpääsy oli hankalaa

Kirkon takaosa näyttää minusta siltä, että voisi sortua koska tahansa

Valokuvista näkemäni Hermannin skiitta oli huonokuntoinen ja näytti siltä, että se voisi romahtaa kasaan koska tahansa. Yllätys olikin suuri, kun saavuimme paikalle ja näimme kirkon ympärille rakennetut rakennustelineet! Loikkasimme ihmeissämme autosta ulos ja päällistelimme näkyä silmät pyöreinä. Ennen kuin kerkesimme tekemään mitään, paikalle pöllähti läheisen teollisuuslaitoksen vartiomies, joka varoitteli meitä ensiksi alueen käärmeistä. Se olikin hyvä neuvo, koska itselläni oli Crocsit jalassa ja melko nopeasti huomasinkin pari luikertelevaa käärmettä....
Vieressä on teollisuuslaitos, jonka ystävällinen vartija varoitti meitä käärmeistä. Se olikin fiksu neuvo.....

Assistentti jututti vartiomiestä lisää ja hän kertoi, että Valamon luostarilla on valtavasti rahaa ja he kunnostavat Pyhän Hermannin skiitan entiseen loistoonsa. Olin kuin puulla päähän lyöty, mutta tuolla hetkellä tajusin kuinka kiinteästi valtio ja ortodoksinen kirkko ovat yhteydessä Venäjällä. Ilmeisesti valtion kassasta virtaa miljardeja ruplia kirkkojen korjaamiseen ja rakentamiseen. Onhan niitä putkahtanut esiin kaikkialla reissatessani. Nyt uskon myös, että Salminkin ortodoksikirkko korjataan joskus, kuten siitä kirjoiteltiin joitakin vuosia takaperin.... 
Kirkon vieressä on muistomerkki

Syskynsalmen skiitan kirkko

Kirkkoa suojelee myös ristiin kiinnitetty ikoni

No, pitihän se koluta kirkko ulkoa ja sisältä tarkkaan, vaikka pelkäsimme koko ajan tiilien tippuvan niskaamme kirkon holveista ja seinistä. Tätä ei onneksi tapahtunut, vaan vuosina 1901 - 1904 rakennettu skiitta päätti pysyä kasassa vierailumme ajan. Kirkko oli otettu käyttöön vuonna 1904 ja pyhitetty Aleksanteri Nevalaisen muistolle. Kirkkoa kuvailtiin aikoinaan kodikkaaksi ja sen komeat ikonit ja ikonostaasi olivat valamolaisten mestarien tekemää työtä. Poislähtiessämme päätimme tullapaikan päälle uudelleen kymmenen vuoden päästä katsomaan valmista kirkkoa, jos se silloin on valmis....
Kirkon takaosasta on kattokin romahtanut

Kirkko sisältä.....lattia täynnä tiilenkappaleita

Muistopaikka seinän kolossa

Alttarin paikalle pystytetty matka-alttari

Kirkko on ollut upea aikoinaan ja tulee taas olemaan......vuosien päästä



Alttarin kohdalla on holvattu kellari, jonka katto on osittain romahtanut


Valitettavasti en löytänyt tästä kohteesta oikeastaan mitään tietoa, vaan kaikki tieto oli enimmäkseen kuvia rämähtäneestä kirkosta. Mielelläni kuulisin paikan historiasta lisää..... Sama koskee myös paikalta löytynyttä muistomerkkiä, jonka tekijästä ja paljastusvuodesta haluaisin saada tietoa lisää....
Ortodoksikirkossa luterilainen risti ja vinossa.....

Päivitys 25.3.2023

Tämä kohde on kyllä hemmetin hyvä osoitus siitä, että kunVladimir Putin jotain sanoo, niin tapahtuu. Meikäläisittäin purkukuntoinen Pyhän Hermannin Skiitta on työnalla, kuten oli 2019, kun vierailimme paikalla. Hiljaa hyvä tulee ja kyllä valmistuukin. Ruplia tuntuu riittävän tämänkin todella syrjäisellä seudulla sijaitsevan skiitan kunnostukseen alkuperäisen näköiseksi. Näemmä kupoliosa laskettu maahan restauroitavaksi ja joskus takaisin nostettavaksi.

Yllätyin, kun sain muutama päivä takaperin kolme valokuvaa paikalta ja ajattelin ne julkaista tänne kaikkien nähtäväksi. Ihmetelkää kanssani, kuinka he panostavat massiivisesti rahaa näihin kunnostuksiin. Arkkipiispa Kirill tuntuu tietävän mitä ruuvia kannattaa kiristää Toveri Putinilta. No, rosvoja kumpikin, mutta toivottavasti skiitta korjataan. Tarkoituksemme oli näet Pirhosen Ilkan kanssa palata 10vuoden päästä tarkistamaan työnjälki. Tuo päivämäärä 25.5.2029 lähestyy vinhaa vauhtia.....

Pyhän Hermannin skiitta maaliskuussa 2023(kuva Olga Kolomeets)

Kupoli kunnostettavana (kuva Olga Kolomeets)

Työmiehiäkin paikalla (kuva Olga Kolomeets)

 

3 kommenttia:

  1. Jos tarkoitat muistokiveä, josta sinulla kuva, niin kiven on pystyttänyt Impilahtiseura ry. 2000-luvun alussa. Näitä muistokiviä on yhteensä 16 kpl kirkkojen ja entisten hautausmaiden kohdilla. Esim. Impilahden kirkko, Rannankylän hautausmaa, Metsäkylän hautausmaa jne.
    ytv, Bore Wanner

    VastaaPoista
  2. Kiitos tiedosta! Jokunen näemmä puuttuu! Metsäkylän hautausmaata en löytänyt yrityksistä huolimatta

    VastaaPoista
  3. tervehdys Willimies ! kiits taas mielenkiintosesta lukemisesta : ) tuos 1 linkki, jossa voi olla jotain uuttakin jos et ole jo aiemmin sivulle päätynyt. Google kääntäjäkin työstää melko mutkattoman käännöksen : https://valaam.ru/publishing/79606/

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita