keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Lappeenranta / Maneesi ja ratsastusesteet

                                          Hurriganes "Ridin` Ridin`"



Kaikki varmaan tietävät, että Lappeenranta on ratsuväkikaupunki. Hevoset ja niillä karauttavat rakuunat sekä muut sotilaat ovat tuoneet katukuvaamme oman säväyksen jo vuosikymmeniä tai paremminkin kait vuosisatoja. Ratsumiesten kieli on vaihdellut ruotsista venäjään ja saksaan, suomenkieltä tietenkään unohtamatta. Olen esitellyt Varuskunta-alueelta rakennuksia ja muita kohteita, mitkä liittyvät ratsuväkiaikaan, mutta muualta kaupungista kyseiset jäljet ovat valitettavasti lähes kokonaisuudessaan hävinneet.
Kadunnimet kertovat vielä osaltaan vanhoista ajoista. Ratsukatu, Leirikatu, Kapteeninkatu ja Torvenkatu mainittakoon muutamana esimerkkinä. Kyseisten katujen sijainti nykyisen lentokentän alueen läheisyydessä kertovat omaa tarinaansa uljaista, mutta menneistä ratsuväen ajoista. Harva meistäkään tietää, että nykyisen lentokentän laitamat olivat vilkkaan sotilaallisen toiminnan aluetta 1800-luvulta asti. Vilkkain kausi alkoi v.1883, jolloin Suomen asevelvollisten joukot käyttivät aluetta aina talvisodan vuosiin asti. Suomalaiset sekä tietenkin myös venäläiset joukot harjoittelivat avoimella nurmikentällä ratsuväenmanööverejä vuosikymmenet. Lisäksi alueella oli tänne saapuville joukoille rakennetut majoitusalueet. Molemmille omansa, koska eihän heille yhteiset kelvanneet!
Näiltä ajoilta ei mitään rakennuksia ole säilynyt lentokentän läheisyydessä, mikä osoittaa niiden olleen melkoisen kevytrakenteisia. Usein puhutaan jopa niiden olleen eräänlaisia teltta-alueita. Mutta jos rakennuksista ei ole jäljellä mitään, niin muutamasta vanhasta rakennelmasta löytyy vielä jäänteitä, mitkä kertovat ratsuväen harjoittelupaikoista. Laitan tuohon alle niistä ensimmäisen, eli nykyisen lentokentän aitojen sisäpuolelta löytyvän ratsastusesteen. Se onkin jämäkkää tekoa, koska materiaalina on käytetty betonia. Oma serkkupoikani taannoin kertoi näitä olevan enemmänkin lentokenttäalueella, mutta koska minä en hiihtele enkä juokse mokomaa lenkkiä, niin en osaa sanoa montako niitä löytyy?
Lentokentän aitojen sisäpuolelta löytyy betoninen ratsastuseste...kuulemma enemmänkin löytyy?
Toinen vastaava löytyy aiemmin mainitsemani Torvenkadun varrelta. Sieltä löytyy vastaava betonista ja kivistä tehty ratsastuseste 1800- ja 1900- lukujen vaihteesta. Kenties jopa hivenen vanhempikin. Laitan kuvat tuohon alle.
 
Torvenkadun ratsastuseste....katoavaa perinnettä. Tuleva suojelukohde?
Lähikuva edellisestä
Varuskunta-alueen ulkopuolelta löytyy tietääkseni vain yksi ainoa selkeästi ratsuväkeen kuuluva rakennus. Aika harva meistä paikallisistakaan tietää, että täällä oli aikoinaan maamme suurimmat ratsastusmaneesit. Ensimmäinen maneesi sijaitsi varuskunta-alueella nykyisen Adolf Ehrnroothin aukion laidalla, mutta se purettiin 1930-luvun puolivälin kieppeillä, koska se oli todella huonossa kunnossa.
 
Lappeenrannan ratsastuksen harrastajat voivat harmitella entisiä aikoja...sisähalli ratsastusta varten
Vaan jossain oli ratsuväen päästävä harjoittelemaan taitojaan talvellakin ja päätettiin rakentaa uusi maneesi, joka on yhä vieläkin pystyssä. Tosin tässä vuonna 1935 rakennetussa maneesissa ei enää hevoset harrasta esteratsastusta, vaan se on ollut 1960-luvun puolivälistä teollisuuden käytössä. Nykyisin vanhan Chymoksen naapurissa sijainneen hallin omistaa Flowrox. Enää ei hevoset hirnu hallissa, mutta vanhoista ajoista muistuttaa myös teollisuushallin sijainti Maneesikadun ja Marssitien kulmauksessa.
Tuhannet lappeenrantalaiset ajavat tästä ohitse päivittäin...tiesitkö rakennuksen historiallisen taustan?

4 kommenttia:

  1. Tietääkö Wilimies, että maneesissa oli tarkoitus ratsastaa vuoden 1940 opympiakisat?

    t. Matti Hakulinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiennyt! En ole koskaan kuullutkaan tuosta asiasta, mutta olisihan tuo ollut upea juttu. Valitettavasti sotavuodet estivät haaveen totetumisen. Mistä sinä olet tuommoisen tiedonmurusen saanut/löytänyt?

      T.Jukka

      Poista
    2. En muista enää lähdettä, mutta pidän tietoa kyllä luotettavana. Maneesin ulkoasu oli silloin jotain muuta.

      Eli asutaan olympiakaupungissa?, koska pitämättömät kisatkin luetellaan ainakoin jossain kirjoissa.

      t. Matti

      Poista
    3. Taisi ollakin hevosmiesten uutistoimiston juttu ! Siinä ei olekaan mitään perää. Ratsastus oli suunniteltu pidettäväksi Helsingissä.

      Oositteessa: http://www.doria.fi/handle/10024/86555 on kisojen suunniteltu ohjelma ja kisapaikat.

      T. Matti

      Poista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita