perjantai 29. maaliskuuta 2019

Virolahti / JU 188 putoamispaikka

Tänään vuorossa toinen kohde, jota emme ikinä olisi löytänyt ilman Rahkosen Riston apua. Ennen Riston kanssa yhdessä tehtyä reissua, ainut tietomme muistolaatan paikasta oli seuraava tieto:"Se putosi Otto Tulkin metsään, Punkan pellon reunaan, Kotosen palaneelle johtavan tien varteen." Ei ihme, että sitä omin toimin löytäneet....
Kaipa tästä sijainti selviää.....?

Nyt kuitenkin saksalaisen JU-188 koneen putoamispaikka on tiedossamme ja kerromme paikan muillekin. Mutta miksi kone ammuttiin alas Virolahden metsikköön ja vieläpä suomalaisten toimesta, vaikka olimme tuolloin sodassa samalla puolella? No, sattuuhan sitä virheitä muillekin ja eiväthän nuo sakemannitkaan kummoisia suunnistajia olleet.
Tienvarresta lähtee polku muistomerkille

Saksalainen Junkers nousi ilmaan Riikasta ja sen tehtävänä oli tiedustella Suomenlahden laivaliikennettä sekä jäätilannetta. Epäonnisesti kone pääsi lähtemään myöhässä eikä tieto siitä välittynyt suomalaisille. Kun kone lopulta havaittiin Suomenlahden yläpuolella, se määriteltiin venäläiseksi pommikoneeksi. Välittömästi ilmaan määrättiin kaksi hävittäjää Suulajärven kentältä tuhoamaan vihollinen. Jo kentältä noustessaan he näkivät taivaanrannassa kondensaatiovanan jossain Seiskarin ja Lavansaaren alueella. Noustessaan ilmaan he huomasivat koneen jo joutuneen vihollisen ilmatorjunnan ja lisääntyneen lentoliikenteen kohteeksi.
Muistolaatta on kiinnitetty tähän kiveen

Tuolloin koneille annettiin määräys palata takaisin kentälle, mutta toista konetta lentänyt Mennerheimin ristin ritari Lauri Nissinen ei kuullut. Samaan aikaan Junkers kääntyi kohti pohjoista paetakseen ilmatorjuntaa ja vihollisen hävittäjiä, jotka osuivat sarjoillaan koneeseen. Samaan aikaan Nissinen oli kadottanut koneen näköpiiristään, mutta havaitsi sen uudelleen Virolahden kohdilla. Kone ei vastannut omakonetunnistukseen ja Nissinen rojautti siihen sarjan, mikä vaurioitti koneen lopullisesti. Kolme miehistön jäsentä kerkesi hypätä koneesta laskuvarjolla, mutta kk-ampujan varjo ei kerennyt aueta kunnolla ja hänen ruumiinsa löydettiin lentokoneen hylyn läheisyydestä.

Seuraavana päivänä asiaa selvitettiin Kymissä suomalaisin ja saksalaisin voimin. Syitä tähän tapahtumaan oli monia. Junkersin lennon aikataulu ja reitit poikkesivat ennakolta ilmoitetuista, tietojen kulku katkeili jne. Virheet olivat seuranneet toisiaan kohtalokkaalla tavalla. Selvityskokous totesi tapahtumien kulun, mutta yksittäistä perussyytä, syyllistä tai syntipukkia ei kyetty löytämään.
Muistolaatta

Koneen putoamispaikan läheisyyteen on kiveen kiinnitetty Virojoen kyläyhdistyksen toimesta muistolaatta. Siinä lukee: 14.4.1944 tälle paikalle putosi Lauri Nissisen erehdyksessä alas ampuma saksalainen tiedustelukone JU 188. Koneen miehistönä olivat: päällikkö/tähystäjä Hauptman Fritsch, ohjaaja Oberf. Heinrich Gibitz, radisti Unteroffizier Waerlich, kk-ampuja Feldwebel Schwartzenberg, joka sai surmansa epäonnistuneessa laskuvarjohypyssä.

1 kommentti:

  1. Minkä tien varresta polku siis lähtee? (Ilmansuunta?)

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita