torstai 14. maaliskuuta 2019

Virolahti / Ravijoen varuskunta-alueen muistomerkki

Maamme puolustusvoimat on pystyttänyt melkoisen määrän muistomerkkejä omistamilleen alueille. Sain juuri esiteltyä Vekaranjärven ja Utin varuskuntien muistomerkit, kun jälleen kerran on edessä muistomerkki, joka sijaitsee puolustusvoimien maaperällä. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut lakia rikkoa, vaan pääsy muistomerkille on kaikille sallittua. Muuten olisin jälleen joutunut kyselemään kuvia somen kautta. Nyt kuitenkin omia kuvia jutun ryydityksenä....
Vanhoja varuskunnan rakennusten perustuksia

Kivijalkoja

Luonto valtaa aluetta takaisin

Tällä kertaa olemme Virolahdella. Koulutilantie kulkee Ravijoelta pohjoiseen ja sen varrelle jää Ravijoen varuskunta-alue, jota puolustusvoimat käyttää edelleen harjoitus- ja ampuma-alueena. Samalla alueella on sijainnut myös Valkjärven varuskunta, joten en ole aivan varma, kumman alueella muistomerkki sijaitsee, mutta haitanneeko tuo? 

Ravijoen varuskunta sai alkunsa välirauhan aikana 1940, jolloin itärajan läheisyyteen perustettiin lukuisia uusia varuskuntia. Joukkojen sijoituksesta oli hyötyä myös Salpalinjan rakentamisessa linnoitusjoukkojen apuna, joten niiden sijainti täällä Ravijoella oli ihanteellinen. Paikalle majoittui prikaatin III pataljoona, jonka palveluksesta puolet koostui linnoitustöistä ja rakennusten rakentamisesta kasarmialueelle. Lopulta joukot lähtivät jatkosotaan, jolloin tyhjentynyttä aluetta käytettiin jalkaväen koulutuskeskuksena.
Ravijoen varuskunnan muistomerkki

Muistomerkin takaa alkaa puolustusvoimien alue

Jatkosodan jälkeen alueelle siirrettiin 10.diviaioona, jonka jalkaväkirykmentti 1(JR1) majoittui Ravijoen alueelle, joka muodostaisi uuden rauhanajan yksikön, jonka nimeksi tulisi JR9. Koko uusi rykmentti ei kuitenkaan majoittunut Ravijoelle, vaan ainoastaan sen II pataljoona. Siitä tuli itsenäinen joukko-osasto vuonna 1948 ja sen nimi vaihtui JR9:n jääkäripataljoonaksi. 
Muistolaatan tekstiä on modifioitu

Seuraava iso muutos tapahtui vuosien 1950-1953 aikana, jolloin pataljoona siirtyi Haminaan porrastetusti. Samalla vaihtui vielä kerran nimikin, kun keväällä 1952 siitä tehtiin jääkäripataljoona 3. Tämän jälkeen Ravijoki hiljeni, mutta se on toiminut jo pitkään Kymen jääkäripataljoonan ja reserviupseerikoulun harjoitusalueena. Onhan täällä käytössä yli 200 hehtaaria maata temmeltää....

Muistomerkki on pystytetty vuonna 1974 yksiköiden henkilökuntien toimesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita