tiistai 26. maaliskuuta 2019

Virolahti / Veli Saarisen puisto

Tällä kertaa kohde, joka tulee julkaistuksi ainoastaan sen päähenkilön ansioiden takia. No, kyseinen herra Veli Saarinen oli virolahtelainen hiihtäjä, joka ensimmäisenä suomalaisena voitti maastohiihdon olympiakultaa muiden arvokisamitalien ohella, joten kyllähän kyseessä on melkoisen merkittävä henkilö. Veli Saarinen toimi myös pitkän hiihtouransa jälkeen ensin Saksan hiihtomaajoukkueen päävalmentajana, kunnes palasi Suomeen ja toimi sen jälkeen Suomen Hiihtoliiton päävalmentajana sekä toimitusjohtajana yli 30 vuotta!
Veli Saarisen puisto alkaa tästä

Graniittia ja Saarisen laatta

Kain Tapperin tekemä laatta

Puisto on joen varressa

Willilady pähkäilee maisemia

Myöhemminkin on hänelle satanut mainetta, kuten vuonna 2017, jolloin hänet valittiin hiihtomuseon hiihtolajien kunniagalleriaan. Virolahtelaiset kerkesivät kuitenkin aiemmin, koska kun hänen syntymästään tuli kuluneeksi sata vuotta vuonna 2002, hän sai juhlavuoden kunniaksi oman nimikkopuistonsa luonnonkauniille paikalle Virolahden keskustaan. Sen suunnitteli taiteilija Kain Tapper ja puiston keskipisteenä on kaarisilta, joka johtaa keskellä jokea sijaitsevaan saareen. Puisto on näkemisen arvoinen, koska se valittiin 2002 Kaakkois-Suomen rakennus- ja ympäristötaidepalkinnon voittajaksi.

Me tietenkin kävimme paikalla myöhään syksyllä, jolloin Veli Saarisen puisto ei enää pahemmin vihertänyt. Kesällä uudelleen...

PS. Ylen loistava radiosarja Kiveen hakatut kertoo Veli Saarisen elämäntarinan, jos jaksat uhrata 30 minuuttia elämästäsi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita