maanantai 18. maaliskuuta 2019

Virolahti / Suojeluskunnan esikunnan muistolaatta

Ajoittain Willimies ajautuu suuriin ongelmiin kuvatessaan kohteita. Sellainen osui kohdalleni myös kesällä 2018, jolloin tarkoituksemme oli Williladyn kanssa kuvata viimeiset Virolahden kohteet. Aikaisemmilta reissuilta kuvia kohteista oli jo melkoinen määrä, mutta ainahan näitä kohteita putkahtaa jostain aina lisää! Nyt en enää edes jaksa muistaa, mistä sain tiedon tämän päiväisestä kohteestamme, mutta pääasia että se löytyi.....
Entinen Suojeluskunnan esikunnan rakennus

Kohde nimittäin oli kaikkea muuta kuin helppo. Tiesimme talon sijaitsevan Uuno Klamin tien varressa  ja olihan meillä lisääkin tietoa....tiesimme talon olevan keltainen! Näillä vihjeillä sitten liikkeelle etsimään rakennusta, jossa oli vuosina 1935 - 1944 toiminut paikallisen Suojeluskunnan esikunta. Löytyihän se oikea talo melko nopeasti, mutta kun kyseessä on yksityisen omistama rakennus, niin sehän loi oman haasteensa tähän.

Kaiken lisäksi selvisi, ettei omistaja ollut kotona, koska kukaan ei avannut meille ovea yrityksistämme huolimatta. Koirakin ihmetteli pihamaalla, että keitä hiippailijoita nämä tuntemattomat kulkijat ovat? Poistuimme pihamaalta ja jatkoimme matkaamme, mutta sitten tajusin että rakennuksen ohitse menee pikkutie. Auto sinne ja pam! Talon päädyssä näkyi laatta. Kamera esiin auton ikkunasta ja nappasin pari kuvaa laatasta. Matkaa oli välillämme n. 100 metriä, joten eihän tuo kuva laatasta ihan parasta A-ryhmää ole.

Tässä talossa sijaitsi Virolahden Suojeluskunnan esikunta vuosina 1935 - 1944

Laatan paljastajasta ja paljastamisajankohdasta en löytänyt mitään tietoa, joten paikalliset osaavat kaiketi auttaa.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita