lauantai 23. maaliskuuta 2019

Virolahti / Bunkkerimuseo

Vähän nolottaa julkaista tätä kirjoitusta, koska en ole jalallanikaan astunut Virolahden Bunkkerimuseon sisätiloihin. Aina kun olen yrittänyt sinne, niin se on ollut suljettuna. Ehkä joskus vielä pääsen tutustumaan siihen, mutta koska sama Salpakeskus pyörittää myös Miehikkälässä sijaitsevaa Salpalinja-museota, niin tuskinpa ne hirveästi poikkeavat toisistaan? Miehikkälän Salpalinja-museo löytyy täältä
Viimeksi olin vartiossa inttiaikana 1980-luvulla

Olet perillä

Alueella on jäljellä panssariestekiviä melkoisesti

Virolahden Bunkkerimuseo aloitti toimintansa vuonna 1980 ja se kertoo olevansa sotahistoriallinen museo. Sen päätehtävä on kertoa Salpalinjan rakentamisesta vuosina 1940-1941 ja 1944. Siihen museolla onkin oiva mahdollisuus, koska se on itse osa sodanaikaista puolustusasemaa. Muutenhan tämä itsenäisyytemme ajan suurin rakennustyömaa ulottui aina Suomenlahdelta Jäämerelle saakka. Vahvimmin varustetut alueet löytyvät toki etelä-Suomesta. 

Tykit vartioivat museota



Vaikka museorakennuksessa en olekaan käynyt sisällä, niin sieltä löytyy sisänäyttely Salpalinjasta ja sen rakentamiseen liittyvän elokuvankin pääsee katsomaan. Ulkopuolella on sitten muttakin nähtävää, kuten tykkinäyttely ja linnoituskohteet. Paikkahan kuuluu jokaisen sotahistoriasta kiinnostuneen MUST-paikkoihin, joten kai se on minunkin joku kerta maksettava sisäänpääsylippu paikan päälle?
Bunkkerin katolla

Pallokorsun muotti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita