Lappeenranta / Pyhän Laurin kirkko

Pyhän Laurin kirkon muistomerkki. Paikka ei ole täsmälleen oikea, mutta erittäin lähellä.
Taustalla kesäteatterin kattorakennelma

Nykyinen Lappeenranta on perustettu vuonna 1649, mutta se käsitti silloin ainoastaan nykyisen linnoituksen alueen. Välittömästi linnoituksen vallien eteläpuolelta alkoi Lappeen pitäjä, minkä alueelle kaupungin laajeneminen tapahtui. Tämä aiheutti tietenkin paljon kitkaa sekä myös yhteistoimintaa alueiden välillä. Nykyisin Lappeenranta on iso kaupunki, johon liitettiin Lappee ja Lauritsala vuonna 1967, Nuijamaa 1989, Joutseno 2009 ja Ylämaa 2010.

Lappeenrannan ensimmäinen kirkko oli Lappeen pitäjän keskiaikainen suojeluspyhimyksen pyhän Laurentiuksen mukaan nimetty.  Pyhä Laurentius oli kuuluisin Rooman marttyyreista ja yksi kaupungin seitsemästä diakonista. Hän kärsi marttyyrikuoleman vuonna 258 Roomassa keisari Valerianuksen vainoissa. Legenda väittää, että hänet paahdettiin elävältä parilalla tai halsterilla. Tämän takia hänet kuvattiin keskiajalla yleensä parila kädessä, kuten vuoden 1680 Lappeen kihlakunnan sinetissä.

Kirkon edeltäjä oli entisellä Lappeen pitäjän keskuspaikalla Kauskilassa. Kauskilan asioihin palaamme myöhemmin, mutta kerrottakoon jo tässä, että sielläkin oli Pyhän Laurentiuksen/Laurin mukaan nimetty kirkkorakennus.

Pyhän Laurin kirkon muistomerkki vuodelta 1949. Peltiseppämestari Lindqvist teki huipulla olevan kupolin

Tarkkaa vuosilukua ensimmäiselle linnoitukseen rakennetulle kirkolle ei voi sanoa, koska se on hautautunut historian hämäriin. Muistomerkin, joka on pystytetty v.1949, mukaan se on sijainnut paikalla 1600- ja 1700-luvuilla, mutta todennäköisesti se on rakennettu jo 1500-luvun loppupuolella. Ensimmäinen kuva kirkosta löytyy 1600-luvun puolesta välistä, jolloin ensimmäinen asemakaava Erik Niilonpoika Aspegrenin johdolla laadittiin. Kuvan asemakaavasta voit etsiä tästä linkistä aukeavasta pdf-tiedostosta.

Asemakaavan laatimisen aikoihin kirkon huomattiin olevan surkeassa kunnossa ja pitkällisen väännön jälkeen sitä päätettiin korjata. Korjausten kustannukseksi laskettiin 120 kuparitaalaria, joista kaupunkilaisten osuus olisi ollut neljännes. Lisäksi heidän kontolleen olisi jäänyt rakennusmateriaalien toimittaminen ja rakennustyö, sekä kirvesmiesten palkat. Siihen ei liikaa halua kaupunkilaisilla ollut. Korjaustyöt kuitenkin alkoivat painostuksen jälkeen ja pian huomattiin, ettei korjaamisessa ollut mitään järkeä. Kirkko oli jo aivan laho ja hajoamispisteessä. Niinpä jouduttiin ottamaan viiden vuoden tauko ja lopulta vuonna 1664 rakennustyöt uuden kirkon rakentamiseksi alkoivat uudelleen.

Kirkon rakentamisesta vastasi rakennusmestari Yrjö Knuutinpoika ja hänellä oli apunaan kirvesmiehet Teitto,Varis, Hykäinen ja Asikainen. Lopulta vuoden 1667 keväällä oltiin niin pitkällä, että ulkotyöt saatiin päätökseen kirkon katon tervauksen jälkeen. Sisätöihin meni vielä vuoden verran, mutta sitten tämä torniton ns. pitkäkirkko oli valmis käyttöön. Lisäksi rakennettiin vielä kellotapuli vuosina 1676-1677. Samalla myös korjattiin kirkkomaata ympäröinyt kivimuuri, josta ei ole enää jäljellä mitään. Kirkon pappila sijaitsi suurin piirtein nykyisen satamatorin kupeessa ja siellä sijaitsi myös pappilan ylläpitämä kapakka! Toinenkin kapakka kuului pappilaan, mutta se sijaitsi jossain päin Voisalmen saarta.

Kirkon myöhempi kohtalo on osin hämärän peitossa, koska v. 1741 tiedon mukaan linnoitus poltettiin maan tasalle. Silti kuitenkin kirkko selvisi tästä tuhosta jossain muodossa, koska sitä aloitettiin korjata kesällä 1744. Korjaustyö ei kuitenkaan onnistunut, vaan kaupungin arvokkaimmat asukkaat vaativat oikeutta pitää jumalanpalvelusta käskynhaltijan talossa. Pyyntöön ei suostuttu.

Vuoden 1749 aikana paikalle kutsuttiin sortavalainen kirkonrakentaja Erik Collenius, jonka suunnitelmien mukaan kirkko remontoitiin, vaikkakin se käytännössä katsoen rakennettiin uudelleen. Tarkka valmistumisvuosi ei ole tiedossa, mutta 1750-luvun puolivälissä se oli jo käytössä. Valitettavasti kirkko ei ollut pitkäikäinen, koska se paloi maan tasalle salamaniskusta kesällä 1790. Tämän jälkeen ei luterilaista kirkkoa enää linnoitukseen annettu rakentaa. Kirkonmenot siirtyivätkin tämän jälkeen jo aiemmin esittelemääni Lappeen kirkkoon.