Eilen julkaisemani kirjoitus
todellisista sankareista aiheutti poikkeuksellisen paljon kommentointia.
Kiitokset kaikille viestiä laittaneille sekä iltapäivällä Kaukaan Teboililla
kahvipöydässä kuulemistani kommenteista. On hienoa huomata, että meidän
nykysuomalaisten keskuudessakin osataan arvostaa viime sotien veteraaneja ja
kaikkensa antaneita sankarivainajia. Eilisen teeman jatkoksi onkin hyvä ottaa
esille seuraava Lappeenrannan sankarihautausmaalla sijaitseva kohde.
Keskellä sankarihautausmaan
hautarivistöjä sijaitsee Wäinö Aaltosen ”Suru ja usko tulevaisuuteen” veistos.
Itse olen oppinut tuntemaan sen nimellä ”Sankaripatsas”, mutta varmaa on
ainakin se, että kyseinen punagraniittinen kaksipuoleinen hautamonumentti on
Wäinö Aaltosen(1894-1966) tekemä. Valmistusvuosi on 1951 ja teoksen valmistumisessa
Aaltosta avusti joutsenolainen kuvanveistäjä Reino Puustinen. Monumentti on
asetettu mustagraniittisen perustan päälle, jota vasten lasketaan seppeleet.
Kuten kuvasta näkyy, niin nytkin patsaan juuressa oli kolme eri järjestön
laskemaa muistoseppelettä. Sankarivainajia ei ole unohdettu.
"Suru ja usko tulevaisuuteen" |
"Suru ja usko tulevaisuuteen" |
Patsaan sijaintipaikka keskellä
sankarivainajien rivistöjä on mielestäni oivallinen ja teos pääseekin hyvin
esille oman monumentaalisen kokonsa takia. Veistoksen toisella puolella on
kuvattu nuori äiti lapsineen, jotka ilmentävät uskoa ja toivoa paremmasta
tulevaisuudesta, vaikka perheen isä onkin jäänyt palaamatta sotaretkeltä.
Toisella puolella sen sijaan on kuvattu vanha pariskunta, joka suree menettämiään
jälkeläisiä. Veistoksen henkilöihin on mielestäni onnistuttu melkoisen hyvin
vangitsemaan patsaan nimen mukaisesti kuvaus surusta ja uskosta tulevaisuuteen,
vaikka elämä onkin koetellut rankalla kädellä. Ehkä siksi Willimiehenkin pitää
unohtaa ”Sankaripatsas” nimitys ja aloittaa alkuperäisen nimen käyttö, vaikka
teos olisi vaikuttava ilman nimeäkin.
Mielenkiintoinen blogi!
VastaaPoistaLöysin tänne kun etsin tietoa Tapanaisen talosta.
Tämän päivän postauksesta sen verran. Lapsena kerrottiin että isovanhempani olisivat olleet tuon teoksen mallina, he menettivät sodassa kolme poikaansa. Pappa tunsi hyvin Aaro Hellaakosken ja Wäinö Aaltosen sisar Lempi oli naimisissa Hellaakosken kanssa. Joten he olivat myös tuttuja. Asian todenperää en pysty enää varmistamaan.