sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Lappeenranta / Disa`s fish


Tänään kolme Willimiestä starttasi liikkeellä heti aamusta. Tarkoituksemme oli esitellä tänään Lappeenrannan Malediivit, mutta suunnitelmat muuttuivat taas matkalla. Eilinen epätoivo on onneksi ohi ja tänään päivä muuttui kulinaristiseksi herkutteluksi, mikä lopullisesti vei ärsytyksen poijes. Ruokalistallamme oli tänään erikoisia herrrrrrrkkuja, joita Willimiehet eivät ole koskaan aiemmin pureskelleet. Itse asiassa ajattelimme tässä asiassa vähän kiusoitella Joensuun bloggaavan iskän kustannuksella.

Kävimme siis tänään kuvaamassa Suomen monipuolisimmasta valikoimasta tutun kalakaupan eli Disa`s fishin. Eihän tämä mikään Lappeenrannan historiallinen kohde ole, mutta pakko taas leuhkia että kyseessä on Suomen suurin kalakauppa. Olen ennenkin maininnut, että meillä täällä etelä-Karjalassa on monet asiat paremmin kuin muilla. Niin myös tässä tapauksessa!

Ajelimme siis tänään Mustolaan ja vierailimme ensimmäistä kertaa kyseisessä kalakaupassa, mikä muuten avattiin tämän vuoden maaliskuussa. Onhan tuolla paljon muutakin kalan lisäksi myytävänä, mutta enpä ole tuollaisia kaloja ennen nähnyt Prisman kalatiskillä. Enkä lähde toiste edes etsimäänkään, vaan kalaruoan ystävänä reittini suuntautuu Disa`siin.


Mustolan Disa`s. Suomen suurin...tottahan toki!
Suunnittelimme myös poikien kanssa tulevaa kulinaristista reissua Joensuuhun, missä iskä on luvannut tehdä meille majavasta ruokaa. Ilmeisesti me emme mene vierailulle tyhjin käsin vaan varmistamme kunnon eväät. Viemme siis iskälle tuliaisiksi savuankeriasta tai savusampea. Voi olla että jotain muutakin tarttuu matkaan, koska monet tämän kaupan tuotteista ovat myynnissä ainoastaan täällä. Onkin helppo kuvitella sitä harmituksen määrää mikä joensuulaiselle kuoreen lippoajalle tulisi, jos hän vierailisi täällä. 

Itse nautimme tänään pottuja grillipihvin kera ja lisäksi nautimme  kyytipojaksi villisiasta tehtyä savumakkaraa. Oli suorastaan herkullista, mutta täällä jo odotetaan kiihkeästi iltaruokaa, koska silloin on luvassa paistettuja ahvenia tuoreen ruisleivän kera, johon päälle hurautetaan savustettua sulatejuustoa. Alkupalaksi töräytämme venäläistä hapankaalia ja savustettua pallasta. Melkoista herkuttelua luvassa!

Itse yrityksestä sen verran, ettei tämä Mustolan myymälä ole ensimmäinen laatuaan, vaan yrityksen juuret juontavat vuoteen 1989, jolloin avattiin ensimmäinen myyntipiste Ahvenkoskella. Sieltä on kuljettu pitkä matka, johon sisältyy oman tuotantolaitoksen perustaminen Tesjoelle ja sieltä hidas laajentuminen itä-Suomessa. Nyt on ainakin puitteet komiat ja kelpaa tuolla muutenkin käydä, koska myyjät olivat ystävällisiä ja ilmeisesti palkattu jonkin mallitoimiston listoilta. Kyllä kelpaa kassaneidille vitsiä heitellä...




6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. En tiedä mikä kohta sinusta oli hauska kuulla, mutta minä haastelin tosiasioita :)

      Poista
    2. Ei kai kukaan muuta väittänytkään?

      Poista
  2. Ompahan erikoinen tämä kalakauppa , mahtaakohan kummassakin päissä olla tuoretta? Isohan se on -tiski.Ja tilaa on . On kuin Tienanmeren aukiolla!
    Taidan kuitenkin tyytyä pilkkimään omat kalani niinkuin tähänkin asti.
    Häkäkalaa saa kaukaan happoastiassakin.
    terv Iikori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan tämä vähän erikoisempi kalakauppa. Valikoimista puuttuvat kokonaan Suomen yleisimmät kalat eli kalapuikot sekä norjalainen pakastesei!

      Poista
    2. Kyllä on. Kiitos huolenpidostasi tuoreutta kohtaan. :)

      Poista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita