keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Lappeenranta / KansallisOsakePankki KOP

Otetaan tänään vielä kolmas postaus peräkkäin, mikä liittyy Toivo Tapanaiseen. Willimies nimittäin esittelee  tänään kohteen, joka on kestänyt pitempään kuin rakennuttajansa. Osoitteessa Koulukatu 12 on vanha KansallisOsakePankin (KOP) rakennuttama pankkirakennus Lappeenrannan keskustassa.

Rakennus osoittaa mielestäni hyvin halun vakuuttaa asiakkaat, että rahat ovat hyvässä turvassa. Jyhkeä ulkomuoto vakuuttaa vaativammankin asiakkaan. No kyseistä pankkia ei silti enää ole, vaan se hävisi taivaan tuuliin 1990-luvun pankkikriisin myllerryksissä. Mutta jotain pankin historiasta sentään on jäljellä.
Rakennus valmistui v.1915 nykyiselle paikalleen ja se on malliesimerkki myöhäisjugend-tyylin rakennustavasta. Rakennus on kokonaan graniittinen ja nyt ajan patinoima kuparikatto tummunut. On mahtanut kiiltää uutena? Tämän symmetrisen rakennuksen suunnitteli aikoinaan rakennusmestari Heikki Kaartinen ja harmi, kun hän ei ole suunnitellut kyseisen kaltaisia rakennuksia enempää kaupunkimme keskusta-alueelle. Niin meinasi muuten unohtua, että tämän pankin johtajana Toivo Tapanainen toimi vuosina 1922-1952.

KansallisOsakePankki v.1915
Rakennuksen myöhemmästä käytöstä sen verran, että se on toiminut myös muun muassa raastuvanoikeuden istuntopaikkana. Tällä hetkellä siinä sijaitsee muutama yritys sekä yhdistys. Pitänee piipahtaa myöhemmin kurkkaamassa onko vanhasta pankkimiljööstä mitään jäljellä?

KansallisOsakePankkiin liittyy myös yksi toinenkin Lappeenrannan historian tapahtuma. Pankin siirryttyä tästä rakennuksesta uusiin tiloihin, niin kyseisessä uudessa talossa oli Lappeenrannan ensimmäiset rullaportaat. Kyseinen vuosi oli joko 1963 tai 1964. Haastattelemani henkilö ei muistanut varmasti kyseistä asiaa. Jos osaat kertoa rakennuksen historiasta lisää, niin ota yhteyttä.

8 kommenttia:

  1. Olenkin pitkään miettinyt mikä tuon rakennuksen tarina on. Ulkonäöstä päättelin sen olevan entinen pankki ja näemmä arvaus osui oikeaan.

    -Jaakko S.

    VastaaPoista
  2. Jaakko

    Oikeassa olet ollut kaikki nämä vuodet. Itsekin joskus nuorempana mietin, että mikähän tuo jykevä rakennus mahtaa olla?

    VastaaPoista
  3. Upea rakennus tuo!! Todella hieno.Olet taitava kirjoittaja, Jukka

    tv.Marjatta
    P.S. Vilaise meidänkin blogimme ja pistä kommenttia kehiin,minä kirjoitan kothta uuden kirjoitukssen

    VastaaPoista
  4. Voih voih!!! Kuinka upeaa!! T. Nainen

    VastaaPoista
  5. Loistoblogi, ja mielenkiintoista luettavaa !

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia vaan ja yritellään täällä poikien kanssa parhaamme. Kohteita pitäisi riittää vielä pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
  7. 1960 vuoden alussa yläkerta kuului sikäläiselle pankinjohta Gunnar Ikoselle. Leikin usein heidän lastenlasten kanssa heillä ja olinpa muutamissa juhlissa.Meille kahdelle lapselle oli katettu pieni ruokapöytä salin viereiseen huoneeseen. Kurkittiin ovesta, ja ihmetteleimme kauniita juhlavaatteita. Äitini oli sisäkkönä heillä sitä kautta "pääsin" piireihin. Ikoset muuttivat sitten Helsinkiin ja kävin heillä muutamia kertoja siellä!!!

    VastaaPoista
  8. Uusi KOPin rakennus ei ole ollut kovin vanha ainakaan kesällä 1966, sillä Kiviliike Heino tilasi silloin helsinkiläisen valokuvaaja Mannelinin kuvaamaan KOPin talon. Heino oli toimittanut rakennukseen kiveä. Ulkona oli mm. kaistaleet marmoria.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita