torstai 3. toukokuuta 2012

Lappeenranta / Lappeenrannan sankarihautausmaa*

Huomenna alkaa taas lätkän maailmanmestaruuskilpailut, mitkä nyt ei suuremmin Willimiestä kiinnosta. SaiPan kausi päättyi jo ajat sitten ja siihen loppui minun lätkähuuma. Useimmat suomalaisista jaksavat kuitenkin kyttäillä nämäkin kisat töllöstä ja voiton päälle vielä lauleskella J.Karjalaisen ”me ollaan sankareita kaikki ” rallatusta, vaikka oma osuus voitosta jää sohvalla loikoiluun. No suotakoon se heille, mutta Willimies esittelee tänään todelliset sankarit.

Lappeenrannan sankarihautausmaa. Täällä lepäävät todelliset sankarit. Heitä on täällä yli 1500 sankaria
Meillä täällä Etelä-Karjalassa tuntuu olevan tapana, että kaiken pitää olla suurta kuten Amerikassa. Tämän päivän kohde on kuitenkin vasta Suomen toiseksi suurin lajissaan, mutta Willimies aidosti toivoo, ettei tätä paikkaa olisi koskaan edes tarvinnut perustaa. Tämän päivän kohteeni on Lappeenrannan sankarihautausmaa ja siellä lepää yli 1500 viime sotien sankarivainajaa.
Tähän välin sopii erittäin hyvin blogin Joutsenon alueen assistentin Jarkko Ritan (palkatta totta kai) jo aiemmin esittämä toive, että yritä johonkin kirjoitukseen liittää Kari Tapion laulu ”Taistelija”. Mihin kirjoitukseen tämä koskettava esitys paremmin sopisikaan kuin tähän, joten laita Kari Tapio soimaan ja lue juttu loppuun.
                                                                  Kari Tapio "Taistelija"
Kiertelin vapunpäivänä sankarihautausmaata ja tuli jotenkin voimaton olo. Vaikka olen aiemminkin esitellyt viime sotiin liittyviä muistomerkkejä, niin tämä lyö ne kokoluokassaan mennen tullen.  Mietiskelin monesti hautarivien välissä kulkiessani elämän tarkoitusta. Mikä hiton vimma meillä ihmisillä on käydä toistemme kimppuun ase kourassa tai nakkikioskin jonossa. Eikö meille kaikille riittäisi tilaa tällä pallolla?
Nämä sankarit kuitenkin joutuivat tahtomattaan vaihtamaan rauhanajan työnsä sotilaan työhön. Hautakivet kertoivat monen heistä olleen vasta nuoruutensa parhaimmassa iässä. Kuten kaikista ryhmistä, myös sankarivainajien joukosta, esiin nousi muutamia henkilöitä. Heistä tulen kertomaan myöhemmin lisää, mutta kerrottakoon jo nyt, että heidän joukossaan on yksi olympiavoittaja ja kaksi Mannerheimin ristin saanutta ritaria.
Lappeenrannan sankarihautausmaa perustettiin välittömästi talvisodan alkaessa ja sille osoitettiin paikka Lappeen kirkon mäeltä, missä sijaitsi valmiiksi vanhin kaupunkimme hautausmaista. Sotasankarien osa alueesta on hyvin hoidettu ja hautatyynyjen tietoja päivitetään aina, kun sotilaan vaiheista saadaan lisää tietoa. Monesta haudasta puuttuu vieläkin tiedot kaatumispaikasta tai joiltain jopa syntymäpaikka. Tätä hautakivien päivittämistä Willimies arvostaa, koska nämä vainajat ovat kaiken kunnioituksemme ansainneet.

Päivitys 8.12.2017

Suomi100-juhlien parasta antia oli suoranainen kansanliike, jonka ansiosta saatiin kaikille sankarihaudoille lumipukuinen henkilö kunniavartioon. Isot kiitokset niille, jotka tekivät tämän kunnioittamisen mahdolliseksi. Tämä ei ollut mitään piiperrystä, vaan ISO kunnianosoitus niille joiden ansiosta saamme elää vapaassa ja itsenäisessä Suomessa.

Itse en osallistunut kunniavartioon, mutta paikalle raahauduin tietenkin vaikka flunssassa olinkin.... tätä en olisi jättänyt väliin mistään hinnasta! Ainut mitä pystyn tekemään, on välittää ottamani valokuvat teille lukijoille. 

PS. ISOT kiitokset kaikille niille liki 1500 kunniavartioon osallistuneille. Tekonne oli parasta, mitä tässä maassa tapahtui koko juhlavuotemme aikana.











5 kommenttia:

  1. Toivon hartaasti, että me jälkipolvet osaamme arvostaa riittävässä määrin näiden hiljaisten sankarien uhria. He ovat viitoittaneet tien meille, uhratessaan kalleimpansa, elääksemme vapaassa Suomen maassa.

    korppi

    VastaaPoista
  2. Korppi

    Samaa minäkin toivon! Aina meillä valitetaan pikkujutuista, mutta me emme ole todella "huonoja" aikoja kokeneetkaan.

    VastaaPoista
  3. Taistelija on surullinen kappale. Kuunteletko sinäkin Kari Tapiota?? Minusta on myös todella surullista kun ihmiset eivät osaa suvussa olla täällä T. Nainen Kemijoelta
    Ps. Kiva blogi, Jukka ja Pojat!

    VastaaPoista
  4. Ai ett' kyll silmä leppöö katseless kuvias! Karin Tapsio on kyllä lsoistava!! Tv. Marjatan hyvä ystävä Soile PS Marjatta kertoi kuinka öloistava kirjoittaja olet

    VastaaPoista
  5. Soile ja "nainen Kemijoelta"

    Kiitokset kommenteista ja tervetuloa toistekin sivustolle. Niin, kyllä Kari Tapio on hyvä laulaja, jota Willimieskin mielellään kuuntelee. Kuuntelin juuri äsken tuon taistelijan uudelleen ja on kyllä todella surulliset sanat...myönnettäköön! Mutta sotakin on surullinen asia

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita