Parikkala / Koitsanlahden hovi*

Joskus takavuosina eräs oppilaani kysyi, että onko Suomessa ollut ikinä orjia? Perinteisen historianopetuksen mukaan vastasin, ettei tietenkään ole ollut, vaan täällä talonpojat ovat aina omistaneet oman maansa. Näinhän sitä yleensä asiaa kerrotaan, mutta kun menemme tarpeeksi kauas historiassa, niin kyllä täälläkin on ryöstetty sotaretkillä orjia, naisia ja lapsia matkaan mukaan sotasaaliina. Sen sijaan harva meistä tietää, että noin 150 vuotta takaperin maamme nykyisten rajojen sisäpuolella asui ihmisiä, joiden kohtalo ei suuresti poikennut venäläisen maaorjan elämästä.

Parikkalan Koitsanlahti mainitaan ensimmäisen kerran historiankirjoissa Täyssinän rauhan sopimisvuotena 1595. Alueella lienee ollut jo tuolloin jonkinlainen kartano. Koitsanlahti jäi Täyssinän rauhansopimuksessa Venäjän puolelle, mutta palasi Ruotsin yhteyteen Stolbovan rauhan teon jälkeen vuonna 1617. Silloisen kuninkaan Kustaa II Adolfin määräyksestä tänne perustettiin kuninkaan talokartano.

Koitsanlahden hovi perustettiin vuonna 1652, jolloin Kuningatar kristiina lahjoitti Parikkalan, Kurkijoen ja Jaakkiman pitäjät läänitykseksi kreivi Arvid Wittenbergille. Hänen tarkoituksensa oli perustaa alueelle linnoitettu kaupunki, joka suojaisi osaltaan Ruotsin valtakuntaa. Suunnitelma ei toteutunut ja lopulta 1600-luvun lopulla hovi palautui Ruotsin valtion omaisuudeksi. Tämä ajanjakso ei kuitenkaan ollut pitkä, vaan siihen oli tuleva suuri muutos.

Koitsanlahden hovin v. 1849 valmistunut päärakennus

Koska Koitsanlahden hovi sijaitsi raja-alueella, niin suuret mullistukset kohtasivat taas hovia. Jälleen kerran kahden valtion välillä sota päättyi rauhantekoon ja nyt hovi jäi taas Venäjän alueelle - ikuisiksi ajoiksi ja valtion omaisuudeksi. Niinpä keisarinna Elisabeth lahjoittikin hovin maa-alueineen vuonna 1743 kreivi Mikael Vorontsoville ikuisiksi ajoiksi ja perittäväksi omaisuudeksi tiloineen, karjoineen ja talonpoikineen. Tämä päätös teki hovin alueella asuvat ihmiset käytännössä maaorjiksi, jotka olivat tilanomistajan oikkujen ja päätösten toteuttajia vailla omaa tahtoa. No, ihan näin ei onneksi käynyt....

Piharakennus

Vastaavia keisarin suosikeille luovutettuja tiloja oli muuallakin ns. "Vanhassa Suomessa", mutta ainoana nykyisten rajojen sisäpuolella on tämä Koitsanlahden hovi. Täällä hovin isännät verottivat mielivaltaisesti talonpoikia, joiden piti tehdä hovin hyväksi raskasta päivätyötä ja muutenkin he kohtelivat ihmisiä kuin maaorjia. Kaikenlaisesta niskuroinnista seurasi rangaistus, joka saattoi vaihdella tapauksen vakavuuden mukaan, mutta yleisesti käytössä oli rangaistusmuotona piiskaaminen, mistä tilan takana on vieläkin jäljellä vanha piiskuupuu, minkä hätäpäissämme esittelimme jo ajat sitten. Osasyynä niskurointiin oli suomalaisten tottuminen Ruotsin hallintomalliin, missä jokainen sai olla oman maansa herra. Valitettavasti Venäjän vallan alaisuudessa tilanne oli toinen.

Suomalaiset talonpojat pyrkivät vapautumaan raskaista päivätöistä sekä verotuksesta lähettämällä vetoomuksia hallitsijalle ja oikeusistuimiin. Näillä ei ollut merkitystä, vaan kaikki jatkui kuten ennenkin. Lopulta vuonna 1782 Parikkalassa suomalaiset talonpojat nousivat aseelliseen kapinaan, minkä Venäjän sotaväki kukisti verisesti. Pieni muutos tapahtui kapinaa seuraavana vuonna, kun keisarinna katariina II osti hovin takaisin valtiolle. Valitettavasti talonpoikien asema ei parantunut, koska hovi vuokrattiin edelleen aatelisille ja näin raskaat päivätyöt jatkuivat edelleen. Kapinointi oli ollut turhaa.

Piharakennus

Talonpojat yrittivät jopa vuokrata itse Koitsanlahden hovin 1800-luvun alkupuolella venäjän valtiolta, mutta siihen ei suostuttu, vaan aateliset hallitsivat alueen maita. Lukuisia valituksia lähetettiin venäjälle epäkohtien poistamiseksi, mutta vasta 1856 saarelaisen Lauri Tiaisen johdolla tehty kirjelmä keisarille tuotti tulosta. Keisari Aleksanteri II lakkautti lopulta päivätyöjärjestelmän koitsanlahden hovin alueella vuonna 1858. Pitkään jatkunut sorron aika oli ohitse. Täydellisen itsenäisyyden Koitsanlahtelaiset talonpojat saivat tosin vasta vuoden 1919 torpparivapautuksen yhteydessä. 

Suomen itsenäisyyden aikana hovin omistaja on vaihtunut useasti. Aluksi Koitsanlahti oli Suomen valtion omaisuutta, mistä luovutettiin vuonna 1945 500 hehtaaria maata siirtoväen asuttamista varten. Tähän päätökseen tilan suuruuden aika lopullisesti päättyi. Myöhemmmin alueella on toiminut mm. leirintäalue ja lahjoitusmaamuseo, mutta nykyisin hovin vuonna 1849 valmistunuut päärakennus on tyhjillään ja odottaa uutta omistajaa, koska Senaattikiinteistöt ovat valmiita luopumaan siitä, kunhan vanha miljöö säilytetään. Toivotaan, että uusi omistaja löytyy pikaisesti, ettei alue ränsisty kokonaan. 

Päivitys 14.7.2017:

Nyt Willimiestä harmittaa ihan oikeasti, koska kerrankin olisi ollut loistava tilaisuus käydä tutustumassa tulevana viikonloppuna Koitsanlahden hovin uusiin tuuliin. Tekin voitte lukaista niistä täältä ja toivottavasti edes te pääsette paikan päälle. Olisin niin mielelläni tullut paikalle....